Pennut pulskistuvat ja kasvavat hyvää vauhtia. Hobitti-korvat ovat kääntymässä pikkupennun luppakorviksi suurimmalla osalla pikku taikasusia. Muutamana päivänä kolmella koiralla oli lievä ripuli, jota hoidin Canikur Pro tahnalla. Mikä lienee syy; liika ruoka, emän liiallinen ruoka, tai muuten vaan suoliston bakteeriflooran tilapäinen epätasapaino. Muutamalla pennulla ripulointi liittyi selvästi seisomisen ja kävelyn opettelemiseesn. Oli varmaan melkoinen ponnistus nousta kaikille neljälle jalalle. Kävely ei tosin ole vielä niin varmaa, että sitä harrastettaisiin koko ajan. Tosin eräs pentu pisti eilen oikein juoksuksi. Oli kiire maitobaarin pistolle. Niin, hakukoiriksi pennut ovat menossa. Yhdestä tulee pelastuskoira. Yksi uros on vielä kotia vailla.
Muuten pentujen aika menee pääasiassa nukkuessa ja syödessä, nukkuessa ja syödessä, ja vielä sama uudelleen.
Laskin juuri leikanneeni 102 nukkuvan taikasuden pennun pikkiriikkistä kynttä. Muutama on vielä jäljellä. Muuten arki menee sitä rataa että pyykkiä, pyykkiä, pikkasen puutarhahommia, ja taas pyykkäystä.
Some of the puppies have already gotten up on four feet. One even tried to run when going to mom's milkbar. At the moment I'm waiting their eyes to open. Maybe my eyes lie, but I think I see a little bit opening in one of the pup's eyecorner. Otherwise pups still eat, sleep, eat and sleep. Three of the puppies had mild diarrea, which I treated with Canikur Pro pasta. Maybe getting up, too much milk, or too much food for mom were the reasons. Anyway, I'm a professional lady washer now with the help (thank God) of a washing machine. Every pup, except one male, has a good home selected already. People searching, and rescue dog will be their carreers in the future. I'm so pleased.
PS. Completed just clipping 102 tiny nails from sleeping pups. Some to go.
Voi mitä pikkuisia palleroita ♥ Kiva kun voi seurata täältä pikku taikatassujen elämää... :)
ReplyDelete:)
Delete